Alkuperäinen teos The Nanny Diaries, ilmestynyt 2002. Suomennettu 2003, suomentanut Outi Knuuttila. Otava. (s. 333)

Rouva X ei käy töissä, ei siivoa, ei laita ruokaa. Hän viettää enemmän aikaa kampaajansa, floristinsa, jalkahoitajansa ja sisustussuunnittelijansa luona kuin poikansa kanssa. Nelivuotiasta Grayeria hoitaa Nanny.

Nanny kuljettaa poikaa kouluun, karateharjoituksiin ja leikkitreffeille. Pian hän myös juoksee superrikkaan ja superkiireisen äidin tuhansilla asioilla. Ohessa hän yrittää elää omaa elämäänsä: opiskella, tavata ystäviään ja etenkin Harvardin Namupalaa kuudennessa kerroksesta.

Herra X:n rakastajattaren vierailut, perheen katastrofaaliset huviretket, vanhempiensa huomiota janoavan Grayerin oikuttelut, kohtalokkaiden pikkuhousujen tapaus... Kuin varkain X:n perhe nielaisee 21-vuotiaan Nannyn koko elämän. (takakansi)

Valitsin tämän kirjan seuraavaksi luettavaksi, koska takakannen teksti oli sen verran houkuttelevaa. Valitettavasti kirja itsessään ei ollut sitten niin hauska kuin oletin tai ehkä vain olen sen verran huumorintajuton, ettei kirjailijoiden haparoiva huumorintaju uponnut minuun ollenkaan. Jos sisäkannessa ei olisi ollut mainintaa, että kirja on herättänyt kiivasta keskustelua lastenhoidosta ja lasten asemasta länsimaisessa nykyperheessä, olisin varmasti jättänyt tämän kirjan kesken. Kirjan tapahtumat ovat osaltaan hieman järkyttäviä ja monesti ajattelinkin, että eihän tuollainen ole mahdollista. Mutta mistä sitä tietää, vaikka osa olisikin tapahtunut täysin sellaisenaan, koska yleensähän kirjat saavat vaikutteita kirjailijoiden omasta elämästä. Alussa onkin maininta, että tapahtumat ovat fiktiivisiä ja jos jokin kirjan tapahtuma tuntuu todelliselta, se on sattumaa.  

Yksi positiivisista asioista oli se, miten kirjan loppu osasi yllättää, vaikka osasinkin odottaa tietynlaista loppua. Suosittelen tätä kirjaa kaikille vanhemmille ja lastenhoitajille, mutta erityisesti vanhemmille. Lapset eivät kauaa rakasta ehdoitta, kuten kirjailijatkin sen mainitsevat.