Alkuperäinen teos Älskade barn, ilmestynyt 2001. Suomennettu 2002, suomentanut Marja Kyrö. Otava. (s. 271)

"Olen juuri ymmärtänyt miksi naiset ovat sellaisia kuin ovat. Itsepäisiä kuin synti, rakkaudennälkäisiä, voimakkaita kuin ikikallio ja heikkoja kuin ruoko tuulessa."

Nuori, vapaa ja rakastunut Katarina kaipaa läheisyyttä, mutta haluaa silti säilyttää itsenäisyytensä. Elämän etsiminen on kesken ja maailma mahdollisuuksia täynnä. Kun Katarina sitten huomaakin olevansa raskaana, lapsen isä reagoi uutiseen lyömällä Katarinan tajuttomaksi.

Sairaalassa Katarina ymmärtää oman ja äitinsä elämän samankaltaisuuden. Hän on perheestä, jossa isä pahoinpiteli äitiä järjestelmällisesti - eikä Katarinan ole ollut helppoa antaa anteeksi äidilleen hänen alistumistaan.

Miksi miehet lyövät, miksi naiset antavat lyödä? Haavoitetuista tunteista on vaiettu kauan, mutta tulevaisuuden vuoksi äidin ja tyttären on kohdattava toisensa ja uskallettava puhua. (takakansi)

Väkivallasta kirjoittaminen ei ole varmaan helppoa, erityisesti jos se kohdistuu heihin, jotka ovat meille tärkeitä ja joita pitää suojella. Ainakaan siitä lukeminen ei ole koskaan helppoa, sillä se on raskas ja kipeä aihe käsiteltäväksi. Yllätyinkin M. Fredrikssonin tavasta kirjoittaa kyseisestä aiheesta ja huolimatta sen rankkuudesta, kirja oli yllättävän "kepeä". Kirja imaisi erittäin tehokkaasti maailmaansa ja vaikka kirja tuntui välillä "pinnalliselta", aloin kuitenkin pohtimaan, mitä kirjailija oli halunnut kertoa kirjallaan. Kirjan lopullinen sanoma onkin, että vaikka jotkut asiat olisivat vaikeita selvittää, ne kannattaa aina selvittää. Muuten ei välttämättä saa mielenrauhaa.

Suosittelen kirjaa lämpimästi ja ajattelin tulevaisuudessa tutustua muuhun M. Fredrikssonin tuotantoon.