Alkuperäinen teos Eldest, ilmestynyt 2005. Suomennettu 2006, suomentanut Tarja Rouhiainen. Tammi. (s. 696)

Eragon ja lohikäärme Saphira ovat juuri kukistaneet kääpiöiden ja muiden kapinallisten kanssa kuningas Galbatorixin joukot, jotka olivat hyökänneet heidän turvapaikkaansa Farhen Dûriin. Vaikka vardenien kapinallisryhmiä repivät pian sisäiset valtataistelut, Eragonin on määrä lähteä Arya-neidon johdattamana Ellesmeraan, haltioiden maahan, jotta hänen lohikäärmeratsastajan koulutuksensa saataisiin päätökseen.

Niin jatkuu Eragonin ja Saphiran uskomaton matka halki yhä uusien maiden ja vaarojen. Kaaos ja petos vaanivat joka puolella, ja Eragonin on oltava varuillaan. Hänen on myös omistettava kaikki tarmonsa magian ja muiden tärkeiden taitojen opetteluun. Onneksi Eragonin rinnalla on koko ajan korvaamaton ystävä, Saphira.

Puristaako kuningas Galbatorixin säälimätön koura eri puolilla Alagaësiaa puhjenneen vastarinnan lopulta hengettömäksi? Entä kasvaako Eragon oikean lohikäärmeratsastajan mittoihin? (takakansi)

Siinä missä trilogian ensimmäinen osa, Eragon, lumosi minut, Esikoinen oli todella suuri pettymys. Lukeminen oli suurimmaksi osaksi hyvin puuduttavaa ja välillä oli pakko lukea muita kirjoja, että tämän jaksaisi jossain vaiheessa lukea loppuun. En ole koskaan pitänyt fantasiakirjoista, joissa sorrutaan turhan päiväiseen jaaritteluun ja juonen kulkua pitkitetään - olkookin kuinka oleellinen tahansa juonen kannalta. Ainoa, mikä piristi juonen kulkua, oli pienen Carvahallin kylän tapahtumat Eragonin lähdön jälkeen ja se olikin melkein ainoa syy, miksi halusin lukea kirjaa eteen päin. Valitettavasti kirjasta puuttuu sama taika kuin edeltäjästään - pidin nimittäin hyvin paljon siitä, että kirjailija oli kovin kokematon ja huolimatta siitä, että oli ottanut vaikutteita mm. Tolkienilta -, koska siinä oli hänen "äänensä". Nyt tuntui kuin useampi eri kirjoittaja olisi kirjoittanut tätä kirjaa ja välillä tapahtumat tuntuivat kodin sekavilta.

Myönnän että kirja parani huomattavasti loppua kohti, joka meinasi kyllä jäädä moneen otteeseen lukematta. Jos en olisi jaksanut kahlata kirjaa loppuun, sen ansiosta en tulisi lukemaan trilogian viimeistä osaa. Välillä mietin kyllä, että oliko kaikki tämä lukeminen edes lopun arvoista ja kirja tuntui pikemminkin eräänlaiselta välipalalta - tosin melko pitkältä sellaiselta.