Alkuperäinen teos Putain de silence, ilmestynyt 1998. Suomennettu 1998, suomentanut Marjatta Ecaré. Tammi. (s. 174)

Kahdeksan vuotta sitten Philippe Vigand sai keskellä katua sairaskohtauksen ja vajosi kaksi kuukautta kestäneeseen koomaan. Hän palasi tajuihinsa, mutta diagnoosi oli ehkä kauhein mahdollinen, mikä ihmistä voi kohdata: locked-in -syndrooma. Sydän löi, keuhkot toimivat, mutta kaikki liikkeet mukaan lukien puhuminen oli mahdotonta. Ajatustoiminta oli säilynyt ennallaan.

Philippe Vigand pystyy kommunikoimaan ympäristönsä kanssa vain silmäluomiensa avulla. Syyskuussa 1995 hän alkoi kertoa tarinaansa tietokoneelle, johon oli asennettu silmien pupillien liikkeeseen reagoiva kamera.

Philippen toivoa herättävä kertomus on todellinen hymni elämälle, kuvaus hellittämättömästä taistelusta pysyä hengissä, saavuttaa edes hiven itsenäisyyttä ja löytää paikka läheisten joukossa. Kirjan jälkimmäisessä osassa Philippen vaimo Stéphane Vigand kertoo omasta näkökulmastaan seitsemän vuoden taistelusta miehensä rinnalla. Vaikka puolisoiden muistot ovat usein samoja, heidän tapansa kohdata nuo koettelemukset ova erilaisia.

Kirja kertoo uskomattomasta rohkeudesta, peräänantamattomuudesta ja rakkaudesta, joka on kantanut avioparia ja perhettä yli vaikeiden vuosien. (takakansi)

Koskaan ei voi tietää, mitä voi tapahtua. Sen sai todistaa myös Philippe Vigand, joka eräänä kauniina päivänä sai todella rajun kohtauksen, joka johti täydelliseen halvaantumiseen. Kirottu hiljaisuus saikin arvostamaan elämää ja sitä, että jokaisella on elämä, jota tulee kunnioittaa - vammaisuudesta huolimatta. Kirja onkin uskomaton kertomus toivosta ja selviytymisestä, jotka tulevat lukuisten vaikeuksien kautta. Samalla sain itse voimaa omaan omaishoitajuuteen, koska Stéphane Vigand oli kertonut hyvin koskettavalla tavalla omista kokemuksistaan ja siitä, että myös hänenkin voimansa loppuvat jossain vaiheessa. Samalla heräsin myös itse siihen, että myös minä tarvitsen omia juttujani, jotka ehkä voivat tuntua toisista vähäpätöisiltä. Mutta ne ovat niitä juttuja, joita ilman ei arkea jaksa pyörrittää, kun perheeseen kuuluu vaikeasti vammainen henkilö.

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikille. Se avaa monia näköaloja ja saa ajattelemaan asioita ei pelkästään sairaan ihmisen vaan myös lähiympäristön kannalta.