Alkuperäinen teos Red Dragon, ilmestynyt 1981. Suomennettu 2002, suomentaja Risto S. Valassaari. Gummerus. (s. 383)

Rituaalimurhaaja on tehnyt jo toisen karmean iskunsa - eikä johtolankoja ole. Will Grahamilla on poikkeuksellinen kyky aavistaa rikollisen liikkeitä. Juuri hän vaikutti ratkaisevasti kuuluisan psykopaatin Hannibal Lecterin, Kannibaali-Hannibalin kiinnisaamiseen. Nyt häntä tarvitaan jälleen: hänen on löydettävä murhaaja, ennen kuin kuu on täysi - tai uusi perhe kuolee.

Teoksessa on mukana Thomas Harrisin uusintapainosta varten kirjoittama esipuhe. (takakansi)

Pidin kirjan nopea tempoisuudesta ja siitä, että se yllätti aika ajoin lukijansa. Tosin menin välillä sekaisin lukemastani ja palailin monta kertaa taakse päin, kun ihmiset keskustelivat keskenään. Mutta muuten pysyin hyvin kärryillä tapahtumista.

Kirja on raaka ja siinä on käytetty "kaunistelematonta" kieltä. Pidin kirjailijan tyylistä kertoa tapahtumista, voisipa jopa luulla että ne ovat ihan oikeasti tapahtuneet.

Harmitti moneen otteeseen, kun olen nähnyt kirjaan pohjautuvan leffan ensin. Suosittelenkin kirjaa ennen leffaa. (taitaa olla kalamiehiä tuo T. Harris: oli maininnut useaan otteeseen Rapalan uistimen ;) )