Alkuperäinen teos Galgdockan, ilmestynyt 1982. Suomennettu 1995, suomentanut Marja Mahlamäki. Kirjaviihde. (s. 254)

Kolme Jääkansan perillistä lähti pitkälle matkalle pohjoiseen kohti Jääkansan unohdettua laaksoa. Retkeä johti nuori Dan Lind, ja hänen mukanaan oli kaksi hänen sukulaistaan Ingrid Lind ja Ulvhedin Paladin, jotka kumpikin olivat saaneet synnyinlahjakseen yliluonnolliset kyvyt.

Dan suunnitteli matkansa tiedemiehenä, mutta molemmat muut halusivat löytää merkillisen noitajuuren, jonka uskottiin olevan laaksossa. Sitä nimitettiin hirsipuukukaksi - sillä sen kerrottiin kasvaneen hirsipuun juurelle... (takakansi)

Hieman oli tästäkin kirjasta hämäriä muistikuvia, jotka olivat muistaakseni enemmän punastuttavia... Samalla muistin yhden osan tapahtumia, jotka saavat alkunsa tästä kirjasta, mutta siihen palaan sitten myöhemmin tulevaisuudessa.