Ilmestynyt 2002. Tammi. (s. 139)

Yksitoistavuotias Hellä asuu puutaloa vanhempiensa kanssa. Rahapulan vuoksi talon yläkerta on annettu vuokralle. Näiden kahden maailman - oman perheensä ja vuokralaisten - välillä Hellä kasvaa yhden kevään aikana menetykseen. Vanhempien salaisuus paljastuu. Merkitsevät hiljaisuudet, vaivihkaiset vihjaukset ja tulkitsemattomat eleet saavat selityksensä.

Arjen takana oleva maailma avautuu Hellälle vähitellen, eikä menetystä, kipua ja surua voi estää eikä torjua. Elämä on samaan aikaan pelottavaa ja kiehtovaa.

Riitta Jalosen Hula-hula on viiltävän kaunis ja terävänäköinen tutkielma lapsen yksinäisyydestä ja tavasta tarkkailla ja rakastaa maailmaa ja vanhempiaan. Kaikkien on opeteltava maailman kanssa elämään, vaikka sillä ei olekaan tapana vastata ihmisen toiveisiin. (takakansi)

En osaa sanoa, pidinkö vai enkö pitänyt kirjasta. Loppu jäi ainakin minulle täydeksi arvoitukseksi ja olisin kaivannut enemmän "vihjeitä". Miksi niin tapahtui? Kuka hän on? jne. Tuntuu että kirjan loppu kuului ihan omaan maailmaansa.

Hula-hula toi paljon muistoja omasta lapsuudestani: tuoksut, mummolan, yksinäiset päivät ilman vanhempia, kaverin erilaisen äidin, joka oli erilaisuudessaan erittäin mielenkiintoinen, sekä mielikuvitusleikit. Huomasin yhtäkkiä että olen ollut tavallaan onnekas, kun olen saanut olla joko yksin tai keskenämme sisarusteni kanssa. Olen iloinen, että olen saanut kokea niin paljon lapsena, ja moni jo unohtunut muisto tuli mieleeni. Taidanpa soittaa siskolleni ja veljelleni.