Alkuperäinen teos 1222, ilmestynyt 2007. Suomennettu 2008, suomentanut Sanna Manninen. Gummerus. (s. 325)

Norjan historian rajuin lumimyrsky suistaa matkusjajunan reiteiltaan syrjäisessä tunturinkolkassa. Eloonjääneet evakuoidaan läheiseen tunturihotelli 1222:een. Aamulla kinoksista löydetään yhden matkalaisen, julkkispappi Cato Hammerin ruumis. Mies ei ole kuitenkaan paleltunut hengiltä, vaan hänet on ammuttu lähietäisyydeltä.

Eläköitynyt ja katkeroitunut oslolaispoliisi Hanne Wilhelmesen joutuu tahtomattaan tutkimaan tapausta. Murhaajan täytyy olla yksi joukosta. Tapahtunut yritetään aluksi pitää salassa, mutta sitten löytyy toinenkin ruumis. Liittyvätkö murhat jotenkin salaperäiseen, tarkasti vartioituun junan lisävaunuun? Tuleeko uhreja lisää? Myrsky vain yltyy, eikä jäisestä helvetistä ole mitään tietä pois. (takakansi)

Tykästyin aluksi 1222:n perusdekkarimaisuuteen ja siihen, että lukija itse sai arvuutella murhaajaa. Hanne Wilhemsen oli ihastuttavan synkkä persoona, jonka mieliala kuvasi hyvin omaa mielialaani. Kirjan näyttämö, vuosisadan lumimyrsky ja suljettu tila tarjosivat loistavan tilan murhalle.

Mutta mitä pidemmälle luin kirjaa, sitä puuduttavammaksi se kävi ja viimeisellä sivulla ajattelin "loppuihan se vihdoinkin!". Mielestäni kirjan juoni olisi toiminut paremmin vähemmällä jaarittelulla ja sivumäärällä.