Alkuperäinen teos MOCKINGBIRD, ilmestynyt 1998. Suomennettu 2007, suomentanut J. Pekka Mäkelä. Karisto. (s. 288)

Elena Beuachamp käytti noituutta kuin luottokorttia, mutta luottokorttilaskuilla on tapa erääntyä, ja Elenan kuoltua velat jäävät hänen tyttäriensä Tonin ja Candyn maksettaviksi. Toni ei koskaan pitänyt äitinsä näkyjen kyllästämästä maailmasta - puhumattakaan Ratsastajista, kuudesta oudosta jumalasta, jotka ajoittain ottivat tämän valtaansa. Tonille äidin kuolema tarkoitti uutta alkua, elämää ilman noituutta, mutta hän ei tiennyt, että äidillä oli annettavanaan vielä yksi lahja... (takakansi)

Ihastuttavan taianomainen kertomus tyttärestä, joka haluaa olla jotain muuta kuin mitä hänen varalleen on suunniteltu. Kirja on kapinahenkinen kertomus siitä, kuinka me yritämme olla toistamatta samoja virheitä, joita vanhempamme ovat tehneet. Mutta totuus on, että olemme vanhempiemme lapsia ja perimme heiltä aina jotain - oli se sitten hyvää tai pahaa.

Pidin kirjasta, tykästyin sen maagiseen maailmaan ja löysin kirjasta paljon viisaita ajatuksia. Samalla kirjan lukeminen oli paikoin surullista, paikoin ahdistavaa koska minua ja kirjan päähenkilöä, Tonia, yhdistää yksi surullinen asia: oma isäni kuoli syöpään pari kuukautta sitten ja välillä tuntui, kuin olisin lukenut omia ajatuksia kirjan sivuilta... Tuntui kuin en olisi enää ollut yksin monine vellovine ajatuksineen.

Kirja on piristävä kokonaisuus sarkasmia, ihmisiä, taikuutta, Houstonin läkähdyttävää kuumuutta, noituutta ja syvää etelää. Se ei jätä kylmäksi, vaan jättää lämpimän tunteen jonnekin sinne, missä sydän sijaitsee. Aivan ihana kirja.

On lahjoja,

joista

ei voi

kieltäytyä.

(takakansi)