Alkuperäinen teos L'lle de Gauchers, ilmestynyt 1995. Suomennettu 1996, suomentanut Sirkka Aulanko. Tammi. (s. 325)

Tyynessämeressä, tuhansien kilometrien päässä mantereesta ja valovuosien päällä oikeakätisten länsimaisista arvoista, sijaitsee pieni Helenan saari, jonne vasenkätiset ovat perustaneet oman valtakuntansa. Siellä ei työ ole elämän korkein päämäärä vaan rakkaus, siellä miehet palvovat naisiaan. Siellä eletään elämää ja noudatetaan seremonioita, jotka opettavat rakastavaiset tuntemaan itsensä ja toisensa paremmin, rakastamaan avoimemmin ja varauksettomammin.

Sinne muuttaa myös englantilainen lordi Cicogne vaimonsa ja lastensa kanssa. Vaikka hän koulutti itseään 14 vuotta tullakseen Emilynsä arvoiseksi, vaikka he ovat eläneet seisemän vuotta avioliitossa, Cicogne tuntee itsensä yhä riittämättömäksi aviomehenä. Heidän tarinansa, heidän vasenkätisten saarella käymänsä koulu näyttää, miten on mahdollista oppia rakastamaan. (takakansi)

Vasenkätisten saari on yhtä paatosta rakkauden puolesta. Sinänsä ihan mielenkiintoinen kirja, mutta välillä tympäisi lukea todella sekavaa tekstiä ja välillä olisi tehnyt mieli vain hoputtaa tarinaa eteen päin. Ainakin siinä olen yhtä mieltä kirjailijan kanssa, että keskittyminen rakkauteen eikä materian hankkimiseen tekisi tästä maailmasta paljon mielekkäämmän paikan elää.

Vasenkätisten saari pilkkaa sumeilematta englantilaisten jäykkiä tapoja ja kehuu jatkuvasti ranskalaisten rempseää tapaa rakastaa. Mielestäni on hienoa osoittaa kuinka paljon toista rakastaa, mutta tekeekö se esimerkiksi syrjähypyistä oikeutettuja? Välillä kirjailijan tapa ylistää virkistävää tapaa käydä vieraissa vieroksutti, koska mielestäni jos toista oikeasti rakastaa, ei halua silloin toista myöskään loukata käymällä vieraissa. Kehtaampa olla myös eri mieltä avioliittoon liittyvässä jutussa: ei se ole vankila. Sen toimivuus on ihan meistä itsestämme kiinni ja siitä, kuunteleeko toista vai ei. Avioliitosta toki saa aikaiseksi vankilan - ihan jos itse siitä sellaisen haluaa.