Alkuperäinen teos In Cold Blood, ilmestynyt 1965. Suomennettu 2000 (ensimmäinen painos suomeksi ilmestyi 1966), suomentaja Tauno Tainio. Tammi. (s. 348)

Eräänä marraskuun aamuna 1959 löydettiin kansasilainen maanviljelijä Herbert Clutter, hänen vaimonsa ja heidän kaksi teini-ikäistä lastaan kotoaan köytettyinä ja kuoliaaksi ammuttuina. Rikokseen ei näyttänyt olevan mitään motiivia. Kuusi vuotta myöhemmin teloitettiin murhaajat, kaksi nuorta miestä, jotka olivat tavanneet Clutterit tuona kohtalokkaana yönä ensimmäisen kerran. "Emme aikoneet tappaa heitä", vakuuttivat murhaajat viimeiseen hetkeensä saakka.

Mutta miten tämä kaikki tapahtui ja miksi? Amerikkalainen kirjailija Truman Capote haastatteli noiden kuuden vuoden aikana kaikkia asianosaisia ja pelkisti valtavan aineiston reportaasimaiseksi kirjaksi, joka sai valtavan suosion.

Jo teoksen valmistumisaikaan kysyttiin, onko oikein kuvata yksityiskohtaisesti tällaista raakuutta ja tuoda esille murhaajan sisimmät ajatukset, se millainen hän on ihmisenä. Truman Capote pyrki tarkastelemaan murhaa ennakkoluulottomattomasti kaikissa yhteyksissään, ja hän tarjoaa lukijalle mahdollisuuden tehdä omat johtopäätöksensä. (takakansi)

En väitä, että tätä kirjaa olisi ollut helppo lukea. Sen lukeminen oli vaikeaa, vaikka kirjailijan tyyli kertoa tapahtumista niin toden mukaisesti lumosikin minut täydellisesti. Se, mikä teki lukemisesta vaikeaa, oli se että kirjan tapahtumat olivat toden mukaisesti kerrottu ja ne oli kuvattu niin tarkasti.

Kirjassa oli myös hyvin vahvasti esillä kuolemantuomio, mikä on edelleen voimassa joissakin USA:n valtioissa. Ennen ajattelin että on oikein, kun raaka rikollinen saa kuolemantuomion, mutta tämän kirjan luettuani tulin toisiin aatoksiin: mikä ihminen on tuomitsemaan toista? Ei kuolemantuomio tuo välttämättä sitä helpotusta, minkä voisi hyvin kuvitella tuovan. Meidän ei ole myöskään tarve asettua väkivallan tekijän edelle, kun tuomitsemme jonkun ihmisen kuolemaan: muuten meistä tulee samanlaisia murhamiehiä.

Kaiken kaikkiaan T. Capoten Kylmäverisesti on ajatuksia tuottava kirja ja se perehtyy hyvin syvälle ihmisiä järkyttäneeseen tekoon, teon edeltäviin sekä jälkeisiin tapahtumiin. Suosittelen tätä kirjaa hyvin lämpimästi, vaikka se välillä järkyttääkin raaoilla tapahtumilla. Tämä ei ole kirja, jonka lukaisee tuosta vain. Tämä on kirja, joka vaatii aikaa.