Ilmestynyt 2008. WSOY. (s. 287)

Sirkun, Pulmun ja Mariannen yhteisestä lapsuudesta on vierähtänyt aikaa, ja sisaret ovat ajautuneet valovuosien päähän toisistaan. Vanhin heistä, Sirkku, on kampaamonomistaja, jolle kotipihan kukkaistutukset ovat henkilökohtaisen näytön paikka. Pulmu on perustanut Powerwoman Institutin, hän vetää sparrauskursseja yrityksille ja piilottaa nyrjähtäneen elämäntilanteensa liituraitakuoren alle. Sisariaan nuorempi Marianne on maailmalla menestyvä valokuvaaja, jolla on intohimoinen rakkaussuhde mallityttö Chiaraan.

Kun sairaalasta varhain aamulla soitetaan Sirkulle ja ilmoitetaan äidin kuolemasta, naiset joutuvat pitkästä aikaa kohtaamaan menneisyytensä ja toisensa. Mieleen nousee haikeutta ja kauniita muistoja, mutta myös kateutta ja epävarmuutta. Ketä äiti rakastikaan eniten?

"Eikä kukaan tule antamaan heille lämpimiä puhtaita kuivia sukkia koskaan, kukaan ei tule sanomaan, voi kun et nyt vilustuisi, kuivia sukkia, hyvää koulupäivää, sitä miestä elä ota; kukaan ei tule." (takakansi)

En voinut olla lainaamatta tätä kirjaa, kun näin tämän kirjaston hyllyssä: kansi toi mieleen niin vahvasti yhden lempikarkeistani, Marianne-karkit, että oli pakko sujauttaa kassiin tämä kirja. Pidän hyvin paljon tämän tyyppisestä kirjallisuudesta, jossa on pääosassa ihmissuhdedraama. Asioista kirjoitetaan kepeästi, mutta silti osataan raapaista pintaa syvemmälle ja kirjan henkilöihin on helppo samaistua. Tämän kirjan ansiosta aloin miettimään omaa suhdettani sisariini ja veljeeni, enkä voinut olla miettimättä omaa lapsuuttani: "kuka meistä lapsista saa eniten rakkautta vanhemmiltamme ja kuka merkitsee eniten? Kuka on se tärkein?". Tosin nyt vanhemmalla iällä en enää mieti, kuka on ollut se rakkain, mutta näin omien lasten vanhempana sitä ajattelee, ajattelevatkohan omat lapset samalla tavalla.