Alkuperäinen teos Demonen och jungfru, ilmestynyt 1985. Suomennettu 1996, suomentanut Marja Mahlamäki. Kirjaviihde. (s. 254)

Kun Heike Jääkansan Lind lopulta palasi Norjaan vaatiakseen laillista perintöään itselleen, hän huomasi kaikkien sukulaistensa olevan poissa, ja häikäilemättömien petkuttajien huijanneen omaisuuden itselleen. Heike ei tiennyt, mihin ryhtyisi - ennen kuin löysi ihmisaran tytön, joka harhaili metsässä kuin varjo... (takakansi)

Jostain kumman syystä tämä 22. Jääkansan tarina ei tempaissut yhtä hyvin mukaansa kuin edellinen osa. Kirjassa höpöteltiin paljon omia ajatuksia, ja välillä ärsytti itsestään selvyyksien kertaileminen. Lukeminen oli välillä tuskaista, mutta onneksi nämä Jääkansan tarinat lukee suhteellisen nopeasti - pitäähän sitä olla välillä niitä ei-niin-hyviä-osia. Kirjan loppu oli mielenkiintoinen, joka antoi jännittäviä viitteitä tulevaisuudesta.