Ilmestynyt 2004. WSOY. (s. 296)

Lallinkartanon Kerttu alkaa Saksasta, jossa ritarintytär Gertrud von Dieskau kohtaa komean muukalaisen. Rakkaus syttyy nopeasti, ja yhtä nopeasti kaukaa pohjoisesta tullut talonpoika Laurens Holstein kihlaa Gertrudin. Häät päätetään viettää vasta Itämaassa, Laurensin eli Lallin kotitilalla Köyliössä. Parin päästyä perille Gertrud huomaa tulleensa petetyksi. Ei Lalli häntä nai vaan jättää vihkimättömättömäksi jalkavaimoksi. Lastakaan Getrud ei saa ankeissa oloissa, jotka eivät ole ylhäisen miehen tyttärelle soveliaat. Häkkilintu hän on, nöyryytetty ja alistettu. Sitten, sydäntalvella, ajaa piispa Henrikin reki pihaan. Mitä sellaista Lalloilan tuvassa tapahtuu, että siitä seuraa yksi Suomen historian kuuluisimmista tragedioista? Entä mikä on Gertrudin, omapäisen ja kauniin nuoren naisen kohtalo verityön jälkeen?

Lallinkartanon Kerttu on historiallinen romaani parhaimmillaan. Keskiajan pakanallinen Suomi, Ruotsin kuningaskunta ja Saksanmaa luostarilaitoksineen heräävät siinä sykkivään elämään ritarintyttären vaiheikkaan tarinan kautta. (takakansi)

Koska Lallin tarina on kiehtonut minua iät ja ajat, tarttui tämä kirja mukaani kirjastosta. Hieman petyin, kun kirja ei tarjonnutkaan oikeastaan sitä, mitä olisin halunnut Lallin tarinasta lukea. Sen sijaan kirja kertoikin fiktiivisen tarinan Kertusta, tuosta onnettomasta naisparasta, joka sai alkuun yhden historiamme kuuluisimmista tragedioista. Kirjasta ei puuttunut romantiikkaa, mikä hieman alkoi jo ärsyttämään. Lukuun ottamatta paria jännittävämpää kohtaa, kaipasin hieman enemmän kurjuuttakin, joita löytyy Kaari Utrion kirjoista, jotka tuntuvat paljon realistisemmilta.

Kirja ei kyllä jättänyt kylmäksi ja suosittelenkin tätä erityisesti romantiikan nälkäisille.