Alkuperäinen teos Ready Player One, ilmestynyt 2011. Suomennettu 2012, suomentanut J. Pekka Mäkelä. Gummerus. (s. 510)

 

 

PELI ALKAA.
VOITTAJA LÖYTÄÄ AARTEEN JA PELASTAA MAAILMAN.
OLETKO VALMIS?


2044
Wade Watts, niin kuin suurin osa ihmiskuntaa, pakenee kurjistuneen maapallon ahdistavaa todellisuutta viettämällä koko valveillaoloaikansa kirjautuneena OASISiin, rönsyilevään virtuaaliseen utopiaan, jossa jokainen voi olla ja tehdä mitä haluaa.

Miljoonien muiden lailla Wade pelaa peliä, jonka voittaja perii maailman rikkaimman miehen ja universumillisen virtuaalimaailmoja. OASISin luonut pelisuunnittelija Jame Halliday on testamentannut sen hallinnan sille, joka ratkaisee  kolme kätkettyä arvoitusta. Arvoitukset ja vihjeet liittyvät Hallidayn nuoruuteen, 1980-luvun populaarikulttuuriin, josta Wade tietää kaiken viimeistä piirtoa myöten.

Wade törmää onnekkaasti ensimmäiseen ratkaisuun ja käynnistää pelin kiihkeätahtisen loppuvaiheen, jossa täytyy muun muassa pelata virheetön Pac-Man -peli ja osata Monty Pythonin vuorosanoja ulkoa. Äkkiä hän huomaa joutuneensa epätoivoiseen kilpajuoksuun tuhansien muiden kanssa. Kilpailu ulottuu pelottavalla tavalla myös todellisuuteen - ja tulee muuttamaan sekä Waden että koko maailman perinpojaisesti
. (takakansi)

Myönnän, että kirjan kansi ei ole siitä houkuttelevimmista päästä ja jos en olisi saanut tästä kirjasta loistavaa suositusta, en olisi varmaan lainannut tätä kirjaa ollenkaan. Onneksi kannattaa kuunnella välillä muita: pidin tästä kirjasta todella paljon! Olen syntynyt vuonna 1981 ja kasvanut vanhojen pelien parissa: Atarin (valitettavasti en muista numeroa), Segan sekä Nintedon 8 bittisen. Monet kasarileffat ovat tuttuja ja etenkin kirjassa moneen otteeseen mainittu Monty Pythonin hullu maailma -leffa oli lapsuuteni suosikki. Koin todella paljon takautumia omaan lapsuuteeni ja minulle  Ready player one oli nautinnollinen lukukokemus. Välillä kirja tosin lähti omille teilleen ja kirjailija oli tuonut monen moista informaatiota 80-luvulta, mutta onneksi juoneen pääsi nopeasti takaisin sisään. Oloni oli välillä kuin Marty McFlyllä: välillä mentiin menneisyyteen, välillä tulevaisuuteen ja välillä nykyhetkeen. Ready player one oli hyvin mielenkiintoinen lukukokemus.

Jos mietit, mitä annat pelihullulle kumppanille, sukulaiselle tai ystävälle joululahjaksi, tässä on oiva vinkki.