YÖSIRKUS kuljettaa lukijan mukanaan outoon, rönsyilevään ja kiehtovaan sirkusmaailmaan 1800- ja 1900-lukujen vaihteeseen. Mustavalkoraidallisten telttojen suojissa kaksi nuorta taikuria, Celia ja Marco, kilpailevat  pelissä, johon heitä on valmennettu pienestä pitäen. Heidän täytyy ylittää toinen toisensa kyvyillään, mielikuvituksellaan ja voimillaan. Heidän opettajansa suostuvat paljastamaan pelistä ainoastaan sen, että siitä ei pääse irti. Nuoret kilpakumppanit alkavat nähdä kilvan kiehtovana yhteistyönä, ja pian Celia ja Marco rakastuvat tietämättä sitä, että pelissä häviäjän osa on kuolema. On vain yksi tie ulos. Tarvitaan ennennäkemätön voimanponnistus ja erään viattoman maalaispojan apu. Niillä muutetaan kohtaloa tavalla, joka olisi uskomaton, jos ei uskoisi taikuuteen

Erin Morgensternin esikoiskirja on ainutlaatuinen, otteessaan pitävä ja lumoava rakkaustarina, joka vetoaa kaikkiin aisteihin. Kirjan henkilöhahmot ovat inhimillisiä mutta samaan aikaan heissä on ripaus taikaa. Morgenstern on taidokas, klassinen tarinankertoja sanan todellisessa merkityksessä. Tarina vie mukanaan, sen lumous ei rikkoudu eikä lukijakaan pääse sirkuksesta irti ennen yllättävää loppua. (takakansi)

Nykyään on vaikea keksiä jotain uutta runsaaseen kirjatarjontaan. Jotain, joka jää mieleen ja jonka lumous ei haihdu. Siinä Erin Morgenstern on onnistunut loistavasti: Yösirkus on lumoava, unenomainen ja taikaa tulviva. Tuntuu, että en ole päässyt vieläkään kirjasta irti ja kirja pyörii mielessäni koko ajan. Celian ja Marcon kohtalokkaassa rakkaustarinassa on sitä jotain, joka jää samalla tavoin mieleen kuin Romeon ja Julian onneton rakkaustarina. Hyvin kiehtova ympäristö, mielenkiintoinen juonen kulku. Tuntui kuin elämässänikin olisi ollut taikaa.

Valitettavasti kirjassa oli mielestäni yksi särö: tapahtumat eivät olleet aikajärjestyksessä ja kirja hyppeli edes takaisin sinne tänne. Kirjan lukeminen vaati keskittymistä ja hiljaisuutta, joka oli välillä mahdotonta lapsiperheessä. Kirjassa on niin paljon hienoja yksityiskohtia ja keskittymisen herpaannuttua (mikä ärsytti minua suunnattomasti) piti palata taakse päin. Voi kumpa minulla olisi ollut se oma rauhallinen soppeni, olisin varmasti nauttinut kirjasta enemmän. Luulen, että tämä kirja pitää lukea myöhemmin uudelleen, kun jälkikasvuni on kasvanut hieman isommaksi...