Ilmestynyt 2002. Toimittanut Kyösti Salovaara. Gummerus (s. 375)

Hotellihuoneen hämärästä kirkkaaseen kesäaurinkoon, silkkilakanoilta syrjäkaduille, maalaiskylästä huvikeskukseen - näissä novelleissa tilanteet, ajat ja paikat vaihtuvat taajaan, mutta niitä kaikkia yhdistää sama teema: tunteiden palo ja rikos tai rikoksen uhka.

Kymmeneltä eturivin suomalaiskirjailijalta pyydettiin novelli, teemana vapaasti "rikos ja rakkaus". Kaikki saivat käsitellä aihetta mielensä mukaan, ja tuloksena on kokoelma, jossa nais- ja mieskirjailijat vuorotellen vievät lukijan mennessään maailmaan, jossa matka intohimosta rikokseen on joskus äärimmäisen lyhyt...

Kirjoittajina Tapana Bagge, Wexi Korhonen, Leena Lehtolainen, Reijo Mäki, Raija Oranen, Tuuli Rannikko, Pekka Salo, Tuula Sariola, Johanna Sinisalo ja Jarkko Sipilä. Kirjan esipuheen on kirjoittanut Kyösti Salovaara. (takakansi)

Mukavan viihdyttävä novellikokoelma, jonka näin kesän sateisina päivinä luki melkein saman tien. Osa novelleista oli kuitenkin sellaisia, jotka menivät minulta hiukan yli, mutta onneksi suurin osa novelleista oli otteessaan pitäviä ja niiden ansiosta jaksoin lukea kokoelmaa eteenpäin. Kiinnostuin mm. Tuuli Rannikon kerronnasta ja ajattelin jatkossa tutustua hänen romaaneihinsa.