Alkuperäinen teos ECLIPSE, ilmestynyt 2007. Suomennettu 2008. (s. 527)

ISABELLA SWAN ON VAARASSA, kun joukkomurhien aalto vavisuttelee Seattlea ja julma vampyyri janoaa kostoa. Kaiken huipuksi hänen on valittava Edwardin rakkauden tai Jacobin ystävyyden välillä, sillä ihmissudet ja vampyyrit eivät tule toimeen keskenään.

Bella on kiintynyt Jacobiin ja viihtyy hänen seurassaan kenties liiankin hyvin. Onko Bella enää varma tunteistaan? Onhan ihmissusi-Jacobissa sentään jotain inhimillisempää kuin Edwardissa...

Ylioppilasjuhlien lähestyessä Bella aikoo tehdä lopullisen päätöksen: elääkö vai kuolla? Muuttuako vampyyriksi vai säilyä ihmisenä? (takakansi)

Bellan ja Edwardin kuolematon rakkaus saa välilleen pienimuotoisia säröjä - mutta miksi. En halua pilata juonta, joten joudut itse tutustumaan kirjaan.

En olisi uskonut, että pääasiassa nuorisolle tarkoitettu lemmentarina saa minut koukuttumaan Twilight-saagaan! Oikeastaan tämä on tervetullutta vaihtelua muuhun elämääni ja eihän kaiken luetun tarvitse aina olla "vakavaa" luettavaa.

Kirjassa vilisee taas vampyyrejä ja ihmissusia, ja välillä käydään jännittävä taistelu. Tosin, enemmän jännitystä kirjassa tuotti ihmissuhdesoppa joka sai välillä sukat pyörimään jaloissa ja malttamattomana odotan, että pääsen lukemaan saagan viimeistä osaa (joka tosin pitää ensin varata kirjastosta...). Ihmettelen tosin, mitä kirjailijalla voi olla vielä tarjottavana kun Bellan valinta on jo selvä - vai odottaako jossakin yllättävä käännös?

Alkuperäinen teos Der Wunschpunsch, ilmestynyt 1989. Suomennettu 1991. (s. 215)

On uudenvuodenyö. Kähmäneuvos Pelsepuupi Pönttöpää ja rahanoita Tyyranna Vampyrra juonittelevat Villa Vihtahousussa. Kyse on ikivanhasta pergamenttikääröstä, jonka ohjeen mukaan valmistettu liemi toteuttaisi kumppanusten pahanilkisimmätkin toiveet, jos he ehtivät nauttia sen ennen keskiyötä. Katastrofi uhkaa maailmaa, eikä kukaan tietäisi mistä paha sai alkunsa.

Tai melkein kukaan. Eläinten ylin neuvosto on valtuuttanut kähmäneuvoksen kissan Maurizio di Mauron ja sisukkaan pahanilmankorpin Jaakoppi Korpinvarpaan vakoilemaan rahanoitaa ja tämän veljenpoikaa. Koko maapallon kohtalo on kollin ja korpin varassa - ja keskiyö lähestyy.

Mielinkielinliemi on Michael Enden lennokasta kerrontaa, jossa jännitys ja makaaberisti hilpeä komiikka lyövät kättä niin, että vauhti riittää varttuneemmallekin. Kerrassaan kihelmöivä tarina, jonka hahmot ihastuttavat, naurattavat - ja karmivat. (takakansi)

Olin joskus nuoruudessani lukenut Mielinkielinliemen, mutta en muistanut siitä juuri mitään muuta kuin sen, että se on hauska. Mielinkielinliemi jaksoi naurattaa edelleen ja oli mukavaa lukea kirjaa, jonka ajankohta sijoittui uudenvuoden vaihteeseen uuden vuoden kunniaksi.

Mielenkielinliemen kuvitus ihastutti ja mm. lukujen kuvitus oli kekseliästä. Vaikka tällä hetkellä Harry Potter, Eragon yms. ovat suosittuja nuorten keskuudessa, suosittelen lämpimästi myös tätä kirjaa.

Alkuperäinen teos NEW MOON, ilmestynyt 2006. Suomennettu 2009. (s. 455)

BELLA SWANIN MIELESTÄ on jotain tärkeämpää kuin itse elämä: Edward Cullen. Vampyyrin rakastaminen on kuitenkin vaarallisempaa kuin hän olisi koskaan voinut kuvitella. Heidän suhdettaan uhkaavat ennakkoluulot sekä läheiset ja rakkaat, ja ongelmat ovat vasta alkamassa.

18-vuotispäivän kynnyksellä Bella on surullinen, sillä hän ei haluaisi vanheta- Edward kun on ikuisesti 17-vuotias. Vastentahtoisesti vietetyilllä syntymäpäivillä hän saa lahjapaperista haavan ja vuotaa verta verenhimoisten vampyyrien edessä... (takakansi)

Tartuin hieman epäillen Uusikuuhun, koska petyin hieman Houkutukseen. Luettuani muutaman sivun, olin auttamattomasti koukussa ja sen jälkeen en olisi muuta tehnytkään kuin lukenut tätä kirjaa. Uusikuu on yhtä söpö teinirakkaustarina kuin edeltäjänsä, mutta silti se onnistui koukuttamaan tällaisen vanhuksen kuin minut.

Suosittelen lukemaan ensin kirjat ennen elokuvan/elokuvien katsomista: juuri se pilasi ensimmäisen kirjan kohdalla oman lukunautintoni.

Alkuperäinen teos TWILIGHT, ilmestynyt 2005. Suomennettu 2008 (kahdeksas painos). (s. 418)

ISABELLA MUUTTAA ISÄNSÄ luo tihkuisenharmaaseen pikkukaupunkiin. Hän on valmistautunut elämänsä tylsimpään käänteeseen, mutta tapaa uudessa lukiossa kiehtovan Edwardin - yliluonnollisen komean, älykkään ja arvoituksellisen pojan. Edward käyttäytyy Isabellaa kohtaan ynsesti ja vältellen, kunnes vastahakoisesti alkavan ystävyyden kautta salaisuus selviää: Edward on vampyyri. Hän kuuluu perheeseen, joka on valinnut elämän ihmisyhteisössä ihmisverestä kieltäytyen!

VAAROJA UHMATEN ISABELLA ja Edward rakastuvat. Perinteisessä mielessä he eivät toisiaan voi saada, mutta he kohtaavat ajatuksin ja kielessä, joka on rikasta, aistillista ja kaihoisaa. Edwardista tulee Isabellan suojelusenkeli, mutta kukaan ei ole kauan turvassa, kun vaara hiipii heidän kintereilleen suhteen ulkopuolelta. (takakansi)

Nähtyäni Twilight -elokuvan, minun oli pakko saada lukea tämä myös kirjana. Valitettavasti elokuvasta ei ollut kulunut kuin pari päivää, mikä häiritsi suunnattomasti lukunautintoa, ja kirja oli paikoitellen latteahko. Jos Meyer ei olisi höystänyt tarinaansa vampyyreillä, olisin varmasti jättänyt sen kesken, koska kirja muuten muistutti aika paljon lukuisia muita teinirakkausromaaneja, joita olen lukenut omassa nuoruudessani ihan riittävästi.

Houkutus on söpö teinirakkaustarina, josta olisin voinut kiinnostua n. 15 vuotta sitten. Kieltämättä odotin kirjalta enemmän jännitystä nähtyäni elokuvan, mutta valitettavasti näin ei käynyt. Siitä huolimatta Stephenie Meyerin luoma maailma on omalla tavallaan kiehtova ja taidan myöhemmin kuitenkin tutustua kirjasarjan muihin osiin.

Alkuperäinen teos INGO, ilmestynyt 2005. Suomennettu 2006. (s. 351)

Sapphiren ja Conorin suonissa virtaa meri, vaikka he eivät itse sitä vielä tiedä. Kaikki muuttuu sinä päivänä, jolloin lasten isä katoaa ja meri alkaa kutsua sisaruksia laulullaan.

Matka meren kansan luokse on vaarallinen, mutta isän takia on uskallettava. Veden alla odottaa Ingo, seikkailujen maailma. (sisäkansi)

Ingo - Meren tarina on fantasiamuotoon puettu tarina isän menetyksestä, siitä kuinka lapsi ei halua että isä katoaa ja uskoo, kuinka isä palaa joskus takaisin. Samalla Helen Dunmore on paneutunut isoon ongelmaan, merten saastumiseen. Mielestäni Ingo-trilogian aloittava Meren kansa on hyvää nuorten fantasiaa, joka etenee verkkaisesti alusta loppuun. Itse henkilökohtaisesti olisin ehkä kaivannut jotain säpinää tarinaan, mutta ehkäpä sitä tulee trilogian muissa osissa enemmän vastaan?

Alkuperäinen teos A WIZARD OF EARTHSEA, ilmestynyt 1968. Suomennettu 1976.

Maameren velho on ensimmäinen osa tunnetun amerikkalaisen kirjailijan, moneen kertaan palkittujen nuortenkirjojen ja tieteiskirjojen tekijän satutrilogiasta Maameren tarinat. Se vie lukijansa taianomaiseen Maameren saaristoon, maailmaan, joka on, eikä ole. Maameri on mahtavien taikureiden ja velhojen maa, tummien varjojen, eksyttävien labyrinttien, kadonneiden aarteiden ja suurten seikkailujen maa.
Maameri on Varpushaukan maa, ja Varpushaukka on synnynnäinen velho, joka osoittaa maagiset kykynsä jo pienenä poikana. Velhojen koulussa Varpushaukasta kehittyy vaikutusvaltainen velho Ged, joka nostattaa tuulta, siunaa vettä ja parantaa sairaita. Hän tekee urotöitä, niitä joista tulevat sukupolvet kertovat sankarilauluissaan: lannistaa lohikäärmeistä mahtavimman. Mutta hän tekee myös virheen: päästää irti varjon, pahan, joka uhkaa maailmaa ja on vähällä tappaa Gedin.
Alkaa Gedin pitkä ja armoton kamppailu pahaa vastaan. (sisäkansi)

Maameren tarinoita oli suositeltu minulle monta vuotta, ja vihdoin ja viimein sain luettua ensimmäisen osan. Valitettavasti taisin lukea kirjan liian myöhään, sillä se ei tehnyt kovin suurta vaikutusta useiden kliseiden vuoksi ja valitettavasti se ei tarjonnut mitään uutta fantasiassa. Maameren velho onkin suunnattu huomattavasti nuoremmalle väelle. Ainoa, mikä tässä kirjassa herätti mielenkiintoa, on sen julkaisuvuosi 1968.

Kirjan suomentaja ei ollut tehnyt luku-urakasta mitenkään helppoa: kirjan teksti oli paikoitellen hyvin sekavaa ja sanamuodot olivat vaihtaneet usein paikkaansa. En ole äidinkielen opettaja, mutta kirjaa lukiessa nämä virheet häiritsivät ja paljon. En tosin tiedä, miten kirjailija on kirjoittanut kirjan omalla kielellään ja ehkäpä olisi syytä tutustua englannin kieliseen laitokseen. Lisäksi suomentaja oli käyttänyt ns. vanhaa kieltämme - "poikain kanssa", "kohauttihe olkapäitään", "muuannekaan" jne. -, joka sekoitti entisestään lukijaansa. Eipä luku-urakkaa myöskään helpottanut tekstin tasaamatta jättäminen...

Suosittelen kirjaa niille, jotka eivät ole liiemmin tutustuneet fantasiaan. Enemmän fantasiaa lukeneille tämä saattaa tuottaa harmaita hiuksia sen oudon temmon ja läpinäkyyvyden vuoksi - niin tapahtui ainakin minulle.

Alkuperäinen teos Eldest, ilmestynyt 2005. Suomennettu 2006. (s. 696)

Eragon ja lohikäärme Saphira ovat juuri kukistaneet kääpiöiden ja muiden kapinallisten kanssa kuningas Galbatorixin joukot, jotka olivat hyökänneet heidän turvapaikkaansa Farhen Dûriin. Vaikka vardenien kapinallisryhmiä repivät pian sisäiset valtataistelut, Eragonin on määrä lähteä Arya-neidon johdattamana Ellesmeraan, haltioiden maahan, jotta hänen lohikäärmeratsastajan koulutuksensa saataisiin päätökseen.

Niin jatkuu Eragonin ja Saphiran uskomaton matka halki yhä uusien maiden ja vaarojen. Kaaos ja petos vaanivat joka puolella, ja Eragonin on oltava varuillaan. Hänen on myös omistettava kaikki tarmonsa magian ja muiden tärkeiden taitojen opetteluun. Onneksi Eragonin rinnalla on koko ajan korvaamaton ystävä, Saphira.

Puristaako kuningas Galbatorixin säälimätön koura eri puolilla Alagaësiaa puhjenneen vastarinnan lopulta hengettömäksi? Entä kasvaako Eragon oikean lohikäärmeratsastajan mittoihin? (takakansi)

Siinä missä trilogian ensimmäinen osa, Eragon, lumosi minut, Esikoinen oli todella suuri pettymys. Lukeminen oli suurimmaksi osaksi hyvin puuduttavaa ja välillä oli pakko lukea muita kirjoja, että tämän jaksaisi jossain vaiheessa lukea loppuun. En ole koskaan pitänyt fantasiakirjoista, joissa sorrutaan turhan päiväiseen jaaritteluun ja juonen kulkua pitkitetään - olkookin kuinka oleellinen tahansa juonen kannalta. Ainoa, mikä piristi juonen kulkua, oli pienen Carvahallin kylän tapahtumat Eragonin lähdön jälkeen ja se olikin melkein ainoa syy, miksi halusin lukea kirjaa eteen päin. Valitettavasti kirjasta puuttuu sama taika kuin edeltäjästään - pidin nimittäin hyvin paljon siitä, että kirjailija oli kovin kokematon ja huolimatta siitä, että oli ottanut vaikutteita mm. Tolkienilta -, koska siinä oli hänen "äänensä". Nyt tuntui kuin useampi eri kirjoittaja olisi kirjoittanut tätä kirjaa ja välillä tapahtumat tuntuivat kodin sekavilta.

Myönnän että kirja parani huomattavasti loppua kohti, joka meinasi kyllä jäädä moneen otteeseen lukematta. Jos en olisi jaksanut kahlata kirjaa loppuun, sen ansiosta en tulisi lukemaan trilogian viimeistä osaa. Välillä mietin kyllä, että oliko kaikki tämä lukeminen edes lopun arvoista ja kirja tuntui pikemminkin eräänlaiselta välipalalta - tosin melko pitkältä sellaiselta.

Alkuperäinen teos Harry Potter and the Deathly Hallows, ilmestynyt 2007. Suomennettu 2008.

Harry Potterin harteilla lepää suunnaton vastuu ja lähes mahdottomalta tuntuva tehtävä: hänen on etsittävä ja tuhottava loput Voldemortin hirnyrkit. Heinäkuun viimeisenä päivänä Harry täyttää seitsemäntoista vuotta ja tulee täysi-ikäiseksi. Hänen on jätettävä kodikas ja turvallinen Kotikolo ja seurattava polkua joka on hänelle viitoitettu. Koskaan ennen ei Harry ole tuntenut itseään näin yksinäiseksi. Hän on täynnä kysymyksiä, joiden ratkaisut ovat täysin hämärän peitossa. Ja aika käy vähiin, Voldemort joukkoineen on aivan Harryn kintereillä. Pystyykö Harry vastaamaan haasteeseen, jonka hän jo syntyessään sai?

J. K. Rowlingin Harry Potter ja kuoleman varjelukset on hengästyttävä, koskettava ja henkeäsalpaavan jännittävä päätös seitsenosaiselle teossarjalle, joka on vavahduttanut koko maailmaa ja tuonut Tylypahkan velhokoulun osaksi miljoonien ihmisten elämää. Se on taikuutta, johon pystyy vain mestari. (takakansi)

Viimeinen Harry Potter -kirja, jonka luin hieman haikein mielin, sillä tähän päättyy Harry Potterin tarina. Mutta toisaalta on hyvä, että tarina loppuu, sillä eihän hyvä voi jatkua ikuisesti. Harry Potter -sarja on kuitenkin sellainen, jonka voi lukea aina uudelleen ja uudelleen.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset oli koskettava tarina ja monen henkilön totuus paljastuu tämän kirjan kuluessa. En kuitenkaan kerro tässä, mitä tapahtuu tai edes vihjaise, koska moni varmaankin haluaa lukaista tämän kirjan jossain vaiheessa ja pysyä jännityksessä, mitä kirjassa tulee tapahtumaan ja miten kaiken lopulta käy. Itse olin jälleen kerran lumoutunut kirjaan ja pidin juonen kulusta hyvin paljon, joka osasi aina yllättää. Tulevaisuudessa ajattelin lukaista koko sarjan uudelleen, sillä ensimmäisen Harry Potter -kirjan lukemisesta tulee kuluneeksi jo 6 vuotta!

Alkuperäinen teos His Dark Material, Northern Lights, ilmestynyt 1995. Suomennettu 1996.

Noidat ovat jo tuhansia vuosia tienneet toisista maailmoista, rinnakkaismaailmoista, jotka ovat olemassa limittäin meidän maailmamme kanssa. He elävät lähellä paikkaa, jossa maailmojen välinen verho on ohut ja he ovat kuulleet puhuttavan lapsesta, jolla on suuri kohtalo. Tuo lapsi on Lyra, vilkas, itsepäinen ja utelias tyttö, joka on elänyt koko lapsuutensa tiedemiesten parissa Jordan Collegessa ilman sen kummempaa perhettä tai kotiväkeä. Eräänä iltana Lyra päättää vilkaista collegen oleskeluhuonetta, johon häneltä on ehdottomasti pääsy kielletty. Siitä alkaa henkeäsalpaavan jännittävä seikkailu, joka vie Lyran ja hänen daimoninsa Pantalaimonin kauas Pohjoiseen, panssarikarhujen, jäätiköiden ja noitien maahan - kadonneitten lasten, salaperäisen Tomun ja pohjantulien arvoitusten äärelle. Apunaan Lyralla on aletiometri, symboleihin perustuva kultainen kompassa, joka kertoo vastauksen sille, joka osaa sitä tulkita. (takakansi)

Pidin tästä kirjasta valtavasti, vaikka välillä hieman ärsytti nopeatempoisuus ja jouduinkin välillä palaamaan muutaman rivin taakse päin. Kirjan lukee nopeasti ja pidinkin siitä, ettei kirjailija ollut sortunut turhiin jaarituksiin, mutta silti kaipasin pitempää tarinaa. Pullman onkin onnistunut luomaan viehättävän tarinan ja pidin hyvin paljon kirjan päähenkilöstä, Lyrasta, joka oli ihastuttavan aito.

Mielenkiintoiseksi kirjan teki se, että Pullman oli onnistunut luomaan fantasiamaailman omaan maailmaamme ja hän oli käyttänyt tuntemiemme paikkojen nimiä, kuten esimerkiksi Lontoota. Olipa kirjaan päässyt jopa suomalaisiakin nimiä, kuten Serafina Pekkala ja Kaisa. Suosittelen Pullmanin Kultaista kompassia ja jatkossa aion lukea myös muut trilogian osat. Tarkoitukseni on myös mennä katsomaan Kultainen kompassi, joka tuleekin ensi viikolla elokuvateattereihin.

Alkuperäinen teos Eragon, ilmestynyt 2003. Suomennettu 2005.

Kun Eragon löytää metsästä sinisen, kiiltävän kiven, hän uskoo osuneensa aarteeseen: ehkä outo kivi on arvokas ja hänen köyhä perheensä voi hankkia sen avulla talveksi ruokaa. Pian poika kuitenkin tajuaa törmänneensä johonkin, mitä ei ole ikinä osannut kuvitellakaan. Kivi ei olekaan kivi vaan muna, josta eräänä yönä kuoriutuu lohikäärmeen poikanen.

Yhdessä yössä Eragonin yksinkertainen maalaiselämä Carvahallin pikkukylän liepeillä vaihtuu vieraaseen, kohtalon voimien ja magian hallitsemaan maailmaan. Ikivanha miekka turvanaan ja tarinankertoja Bromin neuvot ohjeinaan Eragon ja hänen nuori mutta viisas lohikäärmeensä Saphira joutuvat uskomattoman seikkailun pyöteisiin. Heidän vastassaan ovat lukuisat tuntemattomat viholliset, joista vaarallisin on Valtakunnan itsevaltainen ja säälimätön hallitsija, kuningas Galbatorix.

Matkansa aikana Eragon, legendaaristen lohikäärmeratsastajien ensimmäinen perillinen, alkaa vähitellen ymmärtää joutuneensa monimutkaisen valtataistelun keskelle. Kenen kanssa Eragonin tulisi liittoutua, vai onko hänen pysyteltävä puolueettomana? Jaksaako Eragon seurata omaa tietään ja kantaa kohtalonsa mukanaan tuoman vastuun?

Kaken keskellä tärkeintä on kuitenkin pojan ja lohikäärmeen ainutlaatuinen ystävyys. (takakansi)

Kun aloitin Eragonin lukemisen, en olisi uskonut, kuinka tehokkaasti se voi lumota lukijansa. Olin ensin hetkestä C. Paolinin luoman tarinan lumoissa ja en olisi uskonut, että vasta 15-vuotiaana uransa aloittaneena kykenisi vangitsemaan jopa aikuisen lukijan mielenkiinnon.

Kirjan teksti on erittäin helppolukuista ja turhat jaarittelut on jätetty pois. Juoni on soljuvaa ja turhiin yksityiskohtiin ei ole kiinnitetty huomiota. Kirjan henkilöt on luotu hämmästyttävän tarkoiksi ja jokaisella heistä on oma persoonansa, jopa yksinkertaisella naishahmolla, joka on luotu taustahahmoksi. Eragon on tähän astisista parasta fantasiakirjallisuutta ja tiedän, että tulen lukemaan sen uudelleen tulevaisuudessa. Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle, iästä riippumatta.

Alkuperäinen teos Shadowmancer, ilmestynyt 2003. Suomennettu 2004.

Huikea fantasiaseikkailu 1700-luvun Englannista! Häikäilemätön kirkkoherra Obadja Niskuri havittelee valtaansa koko maailmankaikkeutta. Hänen hallussaan on vaarallinen ase, jolla hän nostattaa ikiaikaisen pahan taisteluun hyvän voimia vastaan. Ainoat ihmiset hänen tiellään ovat ystävykset Kate ja Thomas - ja salaperäinen Rafa, joka tuntee Riathamuksen, ikuisen ja äärettömän Hyvän.

Varjonmanaaja vie lukijan maailmaan, jossa mikään ei ole itsestään selvää ja vaarat vaanivat joka hetki. Mahtava taistelu tempaa mukaansa niin nuoret kuin aikuisetkin. Jännitys pitää pihdeissään, ja kerronta koettelee mielikuvituksen rajoja.

Englantilainen pappi G. P. Taylor toimii kirkkoherrana Cloughtonin seurakunnassa Yorkshiressä. Varjonmanaaja on hänen esikoisromaaninsa, jonka hän alun perin julkaisi omakustanteena. Siitä tuli nopeasti maailmanmenestys, ja nykyään kirkkoherra jakaa aikansa kirjoittamisen ja seurakuntatyön kesken. (takakansi)

Mielenkiintoinen sekoitus historiaa, fantasiaa sekä kristinuskontoa. Taisikin olla ensimmäinen lukemani fantasiaseikkailu, jossa kristinusko on pääosassa. Mielestäni tämä kirja on suunnattu enemmän huomattavasti nuoremmille, vaikka löysinkin tämän kirjan aikuisten osastolta. Kirja oli itsessään hyvin "kesy" teos ja olen törmännyt huomattavasti väkivaltaisempiin seikkailuihin jopa nuorten osastolla. Siitä huolimatta tämä kirja meni paremman puutteessa, mutta nähtäväksi jää, luenko tulevaisuudessa kirjan jatko-osan.

Alkuperäinen teos Summer of night, ilmestynyt 1991. Suomennettu 1992.

On kesä pienessä amerikkalaisessa Elm Havenin kaupungissa. Joku - tai jokin - väijyy kaupungin nuoria. Yksi pojista katoaa jälkiä jättämättä, kuullaan outoja ääniä, maahan ilmaantuu onkaloita ilman järkevää selitystä ja kasvoton sotilas näyttäytyy. Kun pahuuden voimat alkavat toden teolla jyllätä, muuttuu kuuden kaveruksen kesäloma ahdistavaksi painajaiseksi. (takakansi)

Joskus vuosia sitten, 90-luvulla, olin aloittanut tämän kirjan pari kertaa, mutta jostain kumman syystä olin jättänyt sen kesken pariin ensimmäiseen lukuun. Kun löysin tämän kirjan uudelleen hyllystä, päätin sitten lukea sen. Aluksi kirja vaikuttaa suhteellisen luettavalta, mutta pikku hiljaa siitä tuli pitkäveteinen ja lukuisat kirjoitusvirheet ärsyttivät yhä enemmän. Ensimmäistä kertaa myönnän ajatelleeni, että kyseinen juoni olisi toiminut paremmin B-luokan kauhuleffan käsikirjoituksena.

Mielestäni kirja on suunnattu huomattavasti nuoremmille lukijoille. Myönnän että tietyt kauhuelementit tulivat jopa uniini, kiitos erittäin vilkkaan mielikuvitukseni. Mutta siinä se sitten olikin.

Alkuperäinen teos PUSH, ilmestynyt 1996. Suomennettu 1998.

Precious Jones on 16-vuotias musta harlemilaistyttö, joka odottaa lasta isälleen. Sapphiren sävähdyttävässä romaanissa kuuluu tytön oma, hiomaton ääni. Suorasukaisen rehellisesti ja kainostelematta Precious kuvaa tietään Harlemin köyhyydestä avarampaan maailmaan, kohti koulutusta ja toivoa paremmasta tulevaisuudesta.

Toivo ilmestyy Preciousin elämään uuden opettajan hahmossa. Työhönsä intohimoisesti suhtautuva opettaja käskee, maanittelee ja innostaa Preciousia lukemaan, tutkailemaan omia tuntojaan, kirjaamaan ne päiväkirjaan - ja löytämään oman elämänsä totuuden. Päivä toisensa jälkeen opettaja ja oppilas käyvät yhdessä läpi Preciousin päiväkirjamerkintöjä ja tulkitsevat hänen virheitä vilisevää mutta jatkuvasti kehittyvää kieltään. Itse oppimisprosessi näyttäytyy yhtä värikkäänä kuin Preciousin olemassaolon raadollisimmat yksityiskohdat; se on perussykkeenä tässä vangitsevassa ja mieleenpainuvassa romaanissa, joka ei jätä lukijaansa rauhaan. (sisäkansi)

Kaunistelematon, järkyttävä, surullinen, mutta toivoa antava kirja. Tarina, josta kasvaa jotain kaunista.

Pidin kirjasta, vaikka aluksi järkytyinkin. Järkytyin, miten omat vanhemmat voivat kohdella omaa lastaan, tytärtään, niin järkyttävällä tavalla. Halusin jättää kirjan kesken, mutta palasin kuitenkin jatkuvasti sen äärelle. Sitä ei vain voinut unohtaa, oli pakko tietää, oliko luvassa parempaa ja saako Precious ihmisen arvoista kohtelua sekä elämää, mihin jokaisen pitäisi olla oikeutettu.

Vaikka tämä kirja on suunnattu pääasiassa nuorisolle ja se on kirjoitettu puhekielellä, Preciousin omalla tyylillä, suosittelen tätä myös hieman vanhemmille ihmisille.

Alkuperäinen teos The Sterkarm Handshake, ilmestynyt 1998. Suomennettu 2001.

Andrea Mitchell on antropologian opiskelija, joka saa ainutlaatuisen työpaikan: hän siirtyy Aikatunnelin kautta 2000-luvulta 1500-luvulle, Sterkarmien vieraaksi. Hän on Antreija, haltijapiika, ja asuu Sterkarmien suvun linnassa. Sterkarmit kutsuvat 2000-luvun väkeä haltijoiksi ja monet heidän vanhoista tarinoistaan kertovat haltijoiden ja ihmisten kohtaamisesta. Tarut muuttuvat todeksi, kun päällikön poika Per Sterkarm ja Andrea rakastuvat toisiinsa. Mutta miten käy, kun ihminen joutuu haltijoiden maahan? Per haavoittuu sukujen välisessä kahakassa niin vakavasti, että Andrean on pakko viedä hänet sairaalahoitoon 2000-luvulle. Tapahtumat ryöstäytyvät käsistä, kun yhtiö, joka on Tunnelin rakentanut, ei haluakaan päästää Periä takasin kotiinsa 1500-luvulle. Yhtiön ainoa tarkoitus on hyödyntää 1500-lukua sumeilematta. Edessä on kahden eri kulttuurin ja kahden eri aikakauden väistämätön välienselvittely. Andrealle ja Perille se merkitsee vaikeita ja ristiriitaisia valintoja: kenelle olla uskollinen, rakastetulleen vai omalle ajalleen?

Sterkarmin poika on kiehtova ja hnekeäsalpaavan jännittävä romaani, jota ei malta laskea käsistään. Susan Price on julkaissut yli 30 lasten - ja nuortenkirjaa, ja hänet on palkittu useilla arvostetuilla kirjallisuuspalkinnoilla. (takakansi)

Jaa-a, mitähän sanottavaa keksisin tästä kirjasta... Mielestäni tämä oli tylsähkö, lukuun ottamatta muutamaa "henkeä salpaavaa" kohtausta. Muuten tämän kirjan lukeminen takkuili ja sen teennäisyys ärsytti suunnattomasti. Olen lukenut monia tämän tapaisia kirjoja ja tämä ei eronnut niistä juuri ollenkaan. Jos päähenkilöt olisivat olleet eläväisempiä ja jos olisin ollut huomattavasti nuorempi - kätösiini sattui taas nuortenkirja, sillä joskus on mukava tietää, mitä nuoriso lukee -, tämä olisi voinut olla huomattavasti kiinnostavampi.

Alkuperäinen teos Kyrkdjävulen, ilmestynyt 1994. Suomennettu 2002.

"Se sihisi kuin kissaeläin. Lennähti ilmaan, iski käteeni. Silmät loistivat punaisina. Se oli kotkan kokoinen. Voimakkaat siivet hakkasivat villisti. Se loikki kynnet sojossa. Minä kumarruin. Pidin tasapainon, tähtäsin. Ja painoin päälle. Suoraan punaiseen, hehkuvaan silmään."

Matti asuu Pajalassa ja käy seitsemättä luokkaa. Koko hänen elämänsä muuttuu, kun luokka tekee retken kylän kirkkoon ja historianopettaja näyttää heille vanhan paholaispatsaan. Matti ja hänen kaverinsa Simon ja Malin joutuvat keskelle pelottavia ja yliluonnollisisa tapahtumia, joihin heillä itselläänkin on mahdollisuus vaikuttaa. Kirkon piru on yhdellä istumalla ahmaistava kirja: kaamea, kuvottava, pelottava ja hauska.

Mikael Niemi (s. 1959) asuu Ruotsin Pajalassa. Useiden nuortenromaanien lisäksi hän on kirjoittanut arvostelijoiden ja lukijoiden kiittämän romaanin Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. (takakansi)

Katselin tätä kirjaa aikoinaan, kun olin vielä töissä lasten- ja nuortenosastolla, kirjastossa. Entinen pomoni tätä kehui ja otin sen sitten lainaan. Suurin syy sen lainaamiseen oli kuitenkin se, että kyseinen kirjailija on kotoisin Ruotsin Pajalasta, Torniojokilaaksosta, missä minäkin olen viettänyt lapsuudestani ja nuoruudestani yhteensä 17 vuotta (Suomen puolella). Oli mukava lukaista tämä "välipalana", sillä kirja on nuorille suunnattu ja nautin suuresti, kun kirjassa oli meän kieltä. Pakko myöntää, että jopa minulla, aikuisella lukijalla, alkoi mielikuvitus laukkaamaan. Pidin myös kirjailijan luomasta kielikuvasta ja leppoisasta kerronnasta. "Joskus isä pilkkoi jokusen männyn tai kuusen mukaan, ja silloin kellari täyttyi tärpättihöyrystä. Metsän tuoksut sekoittuivat märkien työhanskojen äreään hajuun samalla kun vaja vähän vähältä täyttyi."