Valikoima italiankielisestä alkuteoksesta Il secondo diario minimo, painettu vuonna 1992. Suomennettu 1995. (s. 148)

Miten käy tullissa, jos mukana on sähkösahalla paloiteltu rakastajattaren ruumis kahdessa nokkaeläimennahkaisessa matkalaukussa? Miten ruokailu lentokoneessa suunnitellaan, jotta syntyisi mahdollisimman systemaattinen sotku? Mitä voidaan päätellä intiaanien käytöksestä vanhoja lännenleffoja katsomalla? Mistä tunnistaa pornoleffan? Italialainen semiootikko ja menestyskirjailija Umberto Eco heittäytyy leikkisäksi tässä pakinakokoelmassa, jossa mikään aihe ei ole niin pieni, etteikö siitä voisi lohkoa absurdia komiikkaa. (takakansi)

En ole muistaakseni ennen lukenut pakinoita, mutta mukavahan tuota on ensimmäistä kertaa semmoisia lueskella. Pidin  Umberto Econ sarkasmista, mutta osa pakinoista oli minulle aika... outoja ja välillä tunsin, että en oikein ymmärtänyt kirjailijan ajatusmaailmaa. Osan pakinoista jätin mielelläni lukematta, jos minusta tuntui ettei ne oikein iske alusta lähtien. Osasta pakinoista pidin, kuten miten olla käyttämättä kännykkää ja miten käydä intiaanista. Ihan mielenkiintoisia oivalluksia, vaikka tämä kirja onkin jo suhteellisen vanha. Pitäisi jossain vaiheessa lukea hyllyssäni odottava Ruusun nimi, mielenkiinnolla odotan onko yhtä viiltävän sarkastinen kuin tämä Miten käy kirja.

Mitä mielikuvia herättää kirjan kansi: Kirjan kansi on yksinkertainen ja en nyt osaa sanoa, herättääkö se sen kummempia tuntemuksia. Jos minun pitäisi valita luettavani tämän kannen perusteella, en sitä välttämättä valitsisi ollenkaan. Huomasin kirjan kannessa painetut sanat miten käy, joita ei ole vahvistettu musteella. Aika jännä mielestäni. Pahoittelen tuota paperia, mutta halusin peittää kirjaston ruman lainaustarran.

Alkuperäinen teos Lover Unbound, ilmestynyt 2007. Suomennettu 2011. (s. 586)

Kun yön varjot lasketuvat New Yorkin Caldwellissa, alkaa kuolettava ajojahti vampyyrien ja heidän metsästäjiensä välillä. Vampyyrirodulla on puolustajanaan kuuden vampyyrisoturin salainen veljesjoukkio.

Armottomalla ja älykkäällä Vishousilla on kannettavanaan kammottava kirous ja pelottava kyky nähdä tulevaisuuteen. Hän kasvoi isänsä sotaleirillä, jossa häntä piinattiin ja pahoinpideltiin. Mustan tikarin veljeskunnan jäsenenä hän ei ole kiinnostunut rakkaudesta tai tunteilusta vaan ainoastaan taistelemisesta Harvennuskuntaa vastaan.

Asiat saavat kuitenkin yllättävän käänteen, kun Vishous joutuu loukkaannuttuaan ihmisten sairaalaan ja päätyy kauniin kirurgin, Jane Whitcombin potilaaksi. Tohtori Whitcomb saa Vishousin avautumaan ja paljastamaan sisäisen tuskansa ja antaa vampyyrisoturille ensikosketuksen todellisesta, aidosta nautinnosta. Vishousin tekemät valinnat uhkaavat kuitenkin johtaa tulevaisuuteen, jossa Janelle ei ole sijaa.

Sitomaton rakastaja on Mustan tikarin veljeskunta -sarjan viides osa. (takakansi)

Koska sarjan edelliset osat olivat koukuttaneet minut, odotin tältäkin kirjalta yhtä koukuttavaa lukukokemusta. Kirja oli kuitenkin valitettavasti pettymys. Tuntui että kirja toisti itseään ja muiden kirjojen juonta. Välillä keskityttiin muiden soturien elämään yllättävän paljon (mikä on sinänsä ihan mielenkiintoista) ja Vishous, kirjan päähenkilö, tuntui jäävän vähemmälle huomiolle. Plussaa oli se, että lessereiden kohtaukset olivat jääneet pois - vaikka hekin toki ovat tarinan tärkeitä osia. Kirjassa oli myös muutama yllätys, vaikka jotain olin osannut odottaa.

Kirja oli omalla tavalla viihdyttävä ja viihdyin jälleen urheiden vampyyrisoturien parissa, mutta kirjasta tuntui puuttuvan se jokin. Ei ehkä parasta J. R. Wardia, mutta kirja toi paljon uusia näkökulmia ja juoneen vivahteita, että näitä kirjoja ei muuta kuin lukea. En tosin voinut sille mitään, että minua ärsytti edelleen useat kielikuvat kuten vaimonhakkaajapaita ja hardcore verilöyly. Ja lisäksi ne lukuisat v-kirjaimella alkavat sanat - vähemmälläkin olisi tultu toimeen.

"Arvelinkin, että tuo ajatus sai sinut nousemaan pyödästä." Veli hieroi taas kädellään siilitukkaansa. "Nyt on kuitenkin niin... Minä uskon, että on olemassa käsi, joka ohjaa meitä. Käsi ei vain aina ole helläkätinen. Tai sen ohjaus ei aina tunnu reilulta. En tiedä miksi, mutta olen silti päättänyt luottaa sen ohjaukseen. Kun menetän hermoni, yritän vain... Paskat, ilmeisesti vain luotan siihen. Eipä kai sitä loppujen lopuksi muutakaan voi. Valinnat vievät vain tiettyyn pisteeseen asti. Järkeily ja tunteilu eivät yllä sen pitemmälle. Ja kaikki muu... on jonkun muun vastuulla. Se, mihin päädymme, keihin tutustumme, mitä rakkaillemme tapahtuu... Meillä ei ole kovinkaan hyvää otetta siihen. (s. 573-574)

Mitä mielikuvia herättää kirjan kansi: Olen pitänyt näistä J. R. Wardin Mustan tikarin veljeskunnan -kirjojen kansista, mutta ensimmäistä kertaa en tykännyt tämän kirjan kannesta. Kannessa on ehkä yritetty tavoitella Vishousin tapaista vampyyriä, mutta mielestäni tämän kannen vampyyri on kaukana kirjan päähenkilöstä.

Tämä postaus on siinä mielessä historiallinen, että tässä on viimeisimmät tilaamani kirjat: tänä vuonna en nimittäin tilaa kirjan kirjaa mistään (tulossa tosin pari kuukauden kirjaa, mutta ne ovat viime vuotisia + Harlequinen Nocturne -sarjaa, koska olen jäsenenä kyseisessä klubissa). Ainoa, mistä tänä vuonna kirjani hommaan, ovat kirppikset ja kierrätyskeskukset yms. paikat, jos vain teen hyviä löytöjä.

Joulukuun viimeinen käynti kierrätyskeskuksessa oli mehukas ja hyllyyni löysivät tiensä nämä aarteet.. Kuvassa näkyy myös pienempi tyttäreni, joka odottaa isomman tyttäreni koulutaksia.

Bernhard Schlink: Lukija, joka kertoo rakkaustarinan ja on ilmestynyt myös elokuvana.

Alex Kava: Hyytävä salaisuus. Trilleri sarjamurhaajasta.

Helen Fielding: Olivia Jones ja ylivilkas mielikuvitus. Kirjallisuutta Bridget Jonesin luojalta.

Agatha Christie: Esirippu. Iki-ihanan Herculet Poirotin tutkimuksia.

Jennifer Weiner: Rikoksia ja hiekkakakkuja. Murhamysteeri yhden suosikkikirjani, Hyvä sängyssä, luojalta. Tämä on ollut pariin otteeseen peräti lainassa kirjastosta, mutta en saanut koskaan aikaiseksi luettua tätä kirjaa.

Ja tässä nämä kirjakerhon viimeiset tilaukset, jotka oli ihan pakko lainata sillä satuin huomaamaan niin hyvän alennuksen!

Lisää Diana Gabaldonia hyllyyni. Tämä kovakantinen Luiden kaiku -kirjan sain hintaan 8,90 €, mikä on mielestäni todella edullinen hinta.

Ja samoilla postikuluilla tilasin nämä kaksi edullista pokkaria, hintaan 1,90 €/kpl:

Nora Roberts: Onni odottaa Nickiä sekä Janet Evanovich: Kolmas kovanokka.

Alkuperäinen teos Her Fearful Symmetry, ilmestynyt 2009. Suomennettu 2011 (s. 456)

Parikymppiset amerikkalaiskaksoset Julia ja Valentina Poole ovat toistensa peilikuvia. He kuulevat ensimmäistä kertaa äitinsä kaksoissisaresta Elspethistä, kun heille kerrotaan, että he ovat perineet tämän asunnon Lontoon Highgaten hautausmaan liepeiltä.

Erottamattomat kaksoset muuttavat Lontooseen uudesta vapaudesta riemuiten ja alkavat rakentaa tädin asunnosta omaa kotiaan. Pian Valentina rakastuu kuolleen tädin miesystävään ja ryhtyy etsimään omaa identiteettiään. Julia närkästyy heikomman sisarensa itsenäistymispyrkimyksistä mutta löytää itselleenkin projektin: pakko-oireisesta häiriöstä kärsivän naapurinsa pelastamisen. Mutta vähitellen kaksoset huomaavat, että he eivät ole asunnossaan yksin. (takakansi)

Luin aikoinaan Audrey Niffeneggeriltä Aikamatkustajan vaimon, johon rakastuin päätä pahkaa. Odotin, että Hänen varjonsa tarina olisi yhtä koukuttava, unohtumaton ja rakastuisin siihen päätä pahkaa niin kuin Aikamatkustajan vaimoon.

Hänen varjonsa tarina on surullinen tarina. Henkilöhahmot ja juoni on mielenkiintoinen, hieman erilainen mitä olen tottunut lukemaan. Kirjasta kuitenkin puuttui se jokin, mikä koukuttaa. Kirjailija lähti monesti jaarittelemaan muita asioita ja lukeminen välillä tuskastutti: halusin tietää nopeammin, mitä tapahtuu. Kirjailija oli jättänyt monesti oleellisia asioita kertomatta ja olisin niin mielelläni halunnut tietää, mitä tapahtuu. Luulen että kirjailijalla on ollut tarkoitus saada lukijansa pohtimaan, mitä tapahtui, mutta itse kaipasin tähän olotilaan enemmän kirjaa, jossa kerrotaan suoraan lukijalle, mitä tapahtuu.

Itse en syttynyt tälle kirjalle, vaikka huono se ei ole. Kirjasta löytyi monia ajattelemisen arvoisia asioita, mutta minulle se oli tähän hetkeen nähden turhan raskas.

Mitä mielikuvia herättää kirjan kansi: kirjan kannessa on yritetty tavoittaa kirjan tunnelmaa, mutta itse koen sen hieman ahdistavaksi. Itse olisin valinnut kuvan kaksosille erilaiset vaatteet, nyt toinen heistä näyttää hieman julmalta.

Alkuperäinen teos Kring torget i Skoghall, ilmestynyt 2006. Suomennettu 2007. (s. 191)

Conny Erlandsson on pitänyt vuosikaudet grillikioskiaan keskellä Skoghallin toria. Grilli on miltei yhtä perinteikäs ja olennainen osa paikkakuntaa kuin tehdas, kirkko ja kauppa. Aikoinaan Conny peri liiketoimen isältään, meni naimisiin Elisabetinsä kanssa, syntyi tytär, ja sitten piti elämän sujua onnellisesti loppuun saakka. Mutta niin ei käynyt.

Conny ei jaksa innostua mistään, eikä perinteinen nakkikioski enää houkuta asiakkaita entiseen malliin. Nyt Skoghallin haasteena on kesän nykytaidetapahtuma Public Safety, joka tuo torin laidalle elämää ja ihmisiä läheltä ja kaukaa. Roger, entinen merimies, nykyinen laitapuolen kulkija, ryhtyy auttamaan Connya, jotta grilli nousisi uuteen kukoistukseen ja jotta sen omistajan elämänhalu palautuisi. Taide, rakkaus ja ruoka, elämä ja kuolema ovat värmlantilaiseen pikkukaupunkiin sijoittuvan, monisyisen ja koskettavan romaanin tärkeimpiä teemoja. (takakansi)

Torin laita kertoo tavallisista ihmisistä, tavallisista suhteista. Kohtaloista, kohtaamisista, valinnoista. Se ei ole kerralla ahmittava kirja, se pitää nauttia sellaisenaan ja pieninä paloina.

Kirja oli mukavan leppoisaa luettavaa näin joulupyhien aikaan, jolloin kaipasin ei-toimintaa. Kirja tempaisi alussa minut mukaansa kerronnallaan, mutta keskikohdan tienoilla mielenkiinto meinasi loppua kokonaan enkä lukenut kirjaa ollenkaan parin päivän aikana. Lopussa kirja tuntuu heräävän henkiin ja tuntui kuin tarina olisi vasta alkanut. Mietin voisiko tälle kirjalle olla tulossa jatkoa, mutta sellaista tietoa en löytänyt mistään.

Torin laita on ollut Finlandia-palkintoehdokas vuonna 2006 ja jollain tapaa odotin yllättäviä juonen käänteitä sekä "ahaa" tunne-elämyksiä, mutta sellaisia kirja ei minulle tarjonnut ollenkaan. Sana Finlandia-palkintoehdokas ehkä hämäsi minua liikaa ja odotin tältä kirjalta ehkä liikaa - mikä oli minulle pienoinen pettymys.